Minut houkutteli Turkuun Jukka J. Rintala. Tiesin että tuon homoilusta tykkäävän natsin luo ei ollut menemistä ilman moraa tai pistoolia. Aikaa oli pari päivää ja kiertelin Töölössä kysellen manneilta mutkaa tai puukkoa. En halunnut, että jos yöllä tulee JJ:n kanssa mähinä, niin olisin vain söpö perseeni. Halusin olla vaikeasti saatava söpö perse.

Ostettuani 9 millisen ja pilveä ja piriä tarpeeksi, olin valmis hyppäämään Pasilassa junaan. "Voi kilin vittu!!" ajattelin kun riksvenska raikui heti vaunussani. Olin jo vetänyt piriviivan ja idioottihurrien kikatus ja pelleily vitutti jo 30 sekunnin jälkeen. Yritin nukkua mutta eihän siitä mitään tullut kun yli-ikäiset pissikset Malmöstä kikattivat ja puhuivat tuota idioottien kieltään.

Salon kohdalla päässäni naksahti. Kun juna pysähtyi asemalle, otin 9 millisen esiin ja tartuin söpöä blondia niskasta. Aseella uhaten heitin nartun Salon asemalle. Blondin kaverit katsoivat suu auki, ennen kuin ryntäsivät itsekin Salon lämpimään iltaan. Kaikkien hurrien matkatavarat jäivät junaan junan jättäessä Salon. Sain raikuvat aplodit. Muutkin matkustajat olivat kyrvähtäneet ruotsin molotukseen.

Kun viimein kuulutettiin junan saapuvan Kupittaalle, olin jo ehtinyt vetää toisen pirilainin. Kupittaalla etsin taksitolppaa jonka idioottiturkulaiset ovat kai ehtineet tunkea jo perseeseensä. Taksitolppa oli kadonnut. Sievä neito kertoi "Tossa kun seisot niin siihen ne taksit tulee". Kiitin neitokaista ja kysyin onko hän tulossa illalla Suomen parhaimpaan homobaariin oluelle. Ei juonut olutta, mutta toivotti hauskaa homoilua Turussa, hymyili oudosti ja kiirehti nopeasti pois.

JJ Rintalan luona ei paljoa ehditty kuulumisia vaihtaa. Siinä kun kaksi puutteessa ollutta hinttaria tapaa, ei ole aikaa jutteluun. Varsinkin jos suu on täynnä makkaraa.

Jukalla oli amfetamiinit ja pilvi lopussa. Tiesin! Se saatana oli kutsunut minut vain että saisi persettäni ja että toisin tuolle hinttarille kamaa...

Hetken levättyämme ja käytyämme suihkussa, oli aika iskeä Turun yöelämään. Sillä tarmolla ja vittumaisuudella joka löytyy kun kaksi pirinisti homoa on vapaana psykiatrian osastolta.

Yön aikana pistimme kuntoon Piraattipuolueen, Itsenäisyyspuolueen ja kommunistien asiat Turussa. Tosin eräs kommunisti Varissuolla ehti motkottaa jotain kellonajasta ja vaimosta. Pistimme saastaiselle kommarille siitä hyvästä dildon perseeseen ja heitimme hänet asfalttiin parvekkeelta. Harmittavasti hän asui perheineen toisessa kerroksessa.

Kun maanantaina vitun väsyneenä matkasin takaisin Pasilaan IC-junassa, minulla oli tunne että keväällä rakas JJ Rintala on päättämässä asioistani Eduskunnassa. Minulla olisi oma narttu poliittisessa elämässä. Kunnon hintti joka tottelisi minua. Nukahdin junaan hymy huulilla ja kulli mielessä.